Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry

Ammatillisen koulutuksen johtamisen kehittäjä SAJO ry
– vaikuta ja verkostoidu!

SAJO ry on ammatillisen koulutuksen johtajien verkosto, joka edistää jäsentensä ammatillisia ja palvelussuhteeseen liittyviä etuja. Valtakunnalliseen yhdistykseemme kuuluu lähes 300 ammatillisen koulutuksen johtajaa ja asiantuntijaa.
Lue lisää yhdistyksestä >

Ajankohtaista

Hyvät sajolaiset

 

Niin se vaan taas talvi on mennyt ja keskikesän juhla tulossa. Juhannusta edeltävänä viikonloppuna saimme nauttia auringosta ja paikoin hellelukemiin yltävästä lämmöstä. Useimmilla sajolaisilla on töissä vielä loppurutistus ja sen jälkeen mahdollisuus jäädä ansaituille kesävapaille! Iloitaan ja ollaan ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet talven aikana aikaan ja nautitaan kesästä!

 

Edellisen jäsenkirjeen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Taitaja-tapahtuma oli toukokuussa Turussa ja sen yhteydessä sajolaisilla oma tapaaminen. Se osoittautuikin menestykseksi! En muista, että koskaan olisi ollut vastaavassa tapahtumassa koolla niin paljon sajolaisia kuin Turussa oli. Kollegojen tapaamisen iloa, naurua ja vilkasta puheensorinaa oli kiva seurata ja saada siitä itsekin osansa. Kiitoksia, että osallistuitte! 

 

 

Kuulumisia suviseminaarista

 

Ammatillisen koulutuksen johdon suviseminaari järjestettiin Forssassa 12.–13.6. Seminaariin oli ilmoittautunut noin 60 sajolaista kuulemaan ja keskustelemaan ammatillisen koulutuksen ja sajolaisten ajankohtaisista asioista. Jälleen kerran antoisa ja voimaannuttava seminaari! Seminaari järjestettiin yhteistyössä Forssan ammatti-instituutin kanssa. Iso kiitos teille ja SAJOn järjestelyryhmälle hienosti sujuneista seminaarijärjestelyistä. Seuraavassa muutamia poimintoja päivien annista.

 

Ministeri Adlercreutz ja ylijohtaja Lempinen nostivat keskusteluun ammatillisen koulutuksen laadun sekä aikuisten ja työssä olevien koulutuksen osana koulutusjärjestelmää. He toivat esiin myös tasalaatuisuuden ja laadun kehittämisen vaikuttavuuden. Aihe herättikin vilkasta keskustelua seminaaripäivien aikana.

 

Muina seminaariaiheina olivat strateginen johtaminen, tiedolla toimiminen, yhteisöohjautuvuus sekä vastuullisuus ja kestävyys eri muodoissaan. Lisäksi Forssassa esiteltiin palvelussuhdekyselyn tulokset sekä julkistettiin Vuoden ammattikoulutuksen johtaja 2025 ja ansiomerkkien saajat.

 

Yhtymäjohtaja Maaria Silvius esitteli Forssan ammatti-instituutin yhteisöohjautuvaa tiimiorganisaatiota sekä sen toimintaa ja johtamista. Teemaa täydensivät hyvin Ekamin rehtori Sami Tikkasen teoreettinen strategisen johtamisen tarkastelu sekä Forssan ammatti-instituutin tukiälyn ja tiedolla toimimisen esittelyt. Ohjelmallinen illallinen oli perinteisesti osa ohjelmaa, ja se tarjosi yhdessäolon sekä musiikin lisäksi historiapläjäyksen Forssan menneisyyteen.

 

Seminaariaineisto löytyy Teamsista.

 

Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry on valinnut Vuoden ammattikoulutuksen johtajaksi 2025 kuntayhtymän johtaja Sami Tikkasen. SAJOn hopeinen ansiomerkki opetusneuvos Jukka Lehtiselle ja ammattikasvatusneuvos Jouko Lindholmille.

Katso lisää:
Vuoden ammattikoulutuksen johtajaksi Sami Tikkanen Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymästä
SAJO ry:n hopeinen ansiomerkki Jukka Lehtiselle ja Jouko Lindholmille



Jäsenrekisterin tiedot kuntoon

 

SAJOn toiminnasta tiedotetaan sähköpostilla ja tapahtumat viedään suoraan kalenteriin. Jos saat sähköpostisi mutkan kautta kollegalta tai et saa sitä ollenkaan, todennäköisesti yhteystiedoissasi on jotain korjattavaa. Myös jäsenrekisterin tieto työnantajasta, nimikkeestä ja osoitteesta ovat tärkeitä. 
 
Jäsenrekisteriin ja jäsenmaksuihin liittyvät kysymykset sekä yhteystietojen muutokset voi lähettää osoitteeseen sajory[ät]sajory.fi tai suoraan terhi.lehmussaari[ät]sakury.net. Terhi hoitaa SAJOn jäsenrekisteriä. 
 
SAJOon voi liittyä jäseneksi sähköisellä jäsenhakemuksella, ja yhdistyksen uudet jäsenet hyväksyy SAJO ry:n hallitus. Hallitus kokoontuu pääasiassa kerran kuukaudessa. SAJOn hallituksen kokoukset ovat syksyllä: 22.8., 9.9., 1.10., 18.11. ja 12.12.

 

Kun tulee aika luopua jäsenyydestä, muista täyttää sähköinen eroilmoitus. Eroaminen tulee voimaan jäsenen haluamana ajankohtana, mutta aikaisintaan ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kuukauden alusta. Eläkkeelle siirtyvä voi halutessaan liittyä SAJOSenioreihin eroilmoituksen yhteydessä.

 

Katso lisätietoa jäseneksi liittymisestä ja jäsenyydestä luopumisesta sekä linkit lomakkeisiin.

 

 

Viestitään aktiivisesti

 

SAJOn esitettä on uudistettu.

 

Sajolaisilla on työskentely- ja keskusteluympäristö SAKU ry:n Teamsissa (edellyttää Microsoftin s-postitiliä). Jos et ole saanut kutsua tai sinulla on ongelmia liittymisessä, ota yhteys sajory[ät]sajory.fi.

 

WhatsAppissa käydään nopeaa, kepeää ja yhteisöllistä keskustelua. Sieltä saa myös nopeasti apua ja vinkkejä. Linkin saat Teamsista tai sihteeriltä.

 

 

 

Hallituksen puolesta

 

Pekka Tauriainen
puheenjohtaja
rehtori, Varia
pekka.tauriainen[ät]vantaa.fi
050 3124 514

Tietoa Sajosta

Haluamme auttaa sinua menestymään ammatillisen koulutuksen johtajana tai asiantuntijana. Järjestämme tapahtumia ja opintomatkoja sekä luomme verkostoja osaamisesi ja hyvinvointisi tueksi. Meillä on edustus useissa opetusalan valtakunnallisissa työryhmissä, ja annamme koulutuspoliittisia lausuntoja. Valitsemme vuoden ammattikoulutuksen johtajan ja myönnämme ansiomerkkejä.
Tutustu toimintaan >

Liity jäseneksi!

Verkostoidu, vaikuta ja hyödynnä jäsenedut!
Lue jäseneduista ja liity mukaan >

Meitä on

sajolaista!

Kysy ja kommentoi!

Kun haluat kysyä jäsenyydestä tai keskustella muista yhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista: 
Ota yhteys hallitukseen >

Kurkkaa juhlajulkaisua

SAJO ry täytti 50 vuotta vuonna 2018. Vuosikymmeniä luotaavat Artti Antila, Anna Maria Jääskeläinen, Pentti Rauhala, Tuuli Romppainen ja Esa Toivonen. Nykypäivän näkökulmia valottavat Eija Alhojärvi, Olli-Pekka Heinonen, Maiju Korhonen, Teija Kunelius ja Seija Rasku. Tulevaisuuteen uskaltautuvat Mirja Hannula, Antti Maunu, Antti Seitamaa, Saija Sippola, Mika Tammilehto ja Ville Tuominen.
Tästä e-julkaisuun >

Jaa sivu: