Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry

Ammatillisen koulutuksen johtamisen kehittäjä SAJO ry
– vaikuta ja verkostoidu!

SAJO ry on ammatillisen koulutuksen johtajien verkosto, joka edistää jäsentensä ammatillisia ja palvelussuhteeseen liittyviä etuja. Valtakunnalliseen yhdistykseemme kuuluu lähes 300 ammatillisen koulutuksen johtajaa ja asiantuntijaa.
Lue lisää yhdistyksestä >

Ajankohtaista

Hyvät sajolaiset,

 

Maaliskuu, ihmeellinen maaliskuu, jolloin yhtenä päivänä kevät näyttää puskevan väkisin eteenpäin ja seuraavana päivänä lunta tulee vaakatasossa. Luonto ja vuodenkierto pitävät huolen siitä, että kyllä sieltä kevät ja kesä pikkuhiljaa tulee. Sitä ennen ehditään vielä nähdä muun muassa maan hallituksen puoliväliriihessä tehtävät linjaukset, kirjoitella toiminnanohjauksen kokeiluhakemuksia sekä valita alue- ja kuntavaaleissa uudet valtuutetut. SAJOssa suunnittelemme kiivaasti jo kesän ja syksyn seminaareja. Niiden sisällöstä ja ilmoittautumisesta on infoa tässä kirjeessä. Toivomme runsasta kiinnostusta ja osanottoa!

 

Maan hallituksen puoliväliriihen linjauksia on valmisteltu virkamiesvalmisteluna tiiviisti jo muutaman kuukauden ajan. Niistä ei ole tihkunut julkisuuteen paljoakaan tietoa. Peikkona meille on kohdentamaton 75 M€:n säästö, josta emme halua euroakaan kohdennettavaksi ammatilliseen koulutukseen. Olemme tehneet vaikuttamistyötä tämän eteen pääasiassa verkostoyhteistyönä niin valtakunnallisissa kuin alueellisissakin verkostoissa. Vielä on mahdollisuus vaikuttaa puoliväliriihen päätöksiin! Rohkaisen teitä, joilla on linkkejä kansanedustajiin, pyrkimään vaikuttamaan siihen, että lisäsäästöjä ei ammatilliseen koulutukseen tulisi.

 

Alue- ja kuntavaaleissa on ehdolla useita hyviä sajolaisia eri puolilla maata. Omaa ehdokasta miettiessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten ehdokkaat ymmärtävät ja suhtautuvat koulutukseen ja erityisesti ammatilliseen koulutukseen. Näissä vaaleissa olemme sillä tavalla uudessa tilanteessa, että tulevat kunnanvaltuutetut päättävät myös TE- ja kotoutumispalveluihin liittyvistä asioista. Niissä koulutuksella on erittäin merkittävä rooli. Siksi ei ole yhdentekevää, kuka niistä päättää. Tehkää viisaita valintoja!

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamien työryhmien työstä ei ole kuulunut vielä paljoakaan. Ehkä kuulen alustavia linjausehdotuksia seuraavassa Ammatillista koulutusta koskevien hallitusohjelmakirjausten valmistelun seurantaryhmän kokouksessa 19.3. Meille sajolaisille erityisen merkittäviä ovat jatkuvan oppimisen ratkaisut sen jälkeen, kun säästöt kohdistettiin jatkuvaan oppimiseen.

 

 

Vastaa SAJOn palvelussuhdekyselyyn

 

SAJOn jäseniltä kerätään säännöllisesti tietoa palvelussuhteeseen liittyvistä asioista. SAJOn jäsenet voivat käyttää palvelussuhdekyselyn tietoja omissa neuvotteluissaan. Tulokset julkistetaan kesän seminaarissa, ja niitä käytetään myös valtakunnallisessa vaikuttamisessa. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että käyttäisit hetken aikaa ja vastaisit kyselyyn.

 

 

Tukea, voimaa ja virkistystä SAJOn tapahtumista

 

Nyt on oikea aika miettiä ja päättää, missä voimaannut, verkostoidut ja virkistäydyt tulevan puolen vuoden aikana. Meillä SAJOssa on ohittamattoman hyviä vaihtoehtoja siihen meille jokaiselle: osallistu SAJOn virtuaalikahveille, seminaareihin, opintomatkoille ja alueellisiin tapahtumiin. Teams päälle virtuaalikahviaikaan, ilmoittautumiset sisään seminaareihin ja kalenterista tilaa aluetapaamiseen. Yksinkertaista ja helppoa!

 

 

Ilmoittaudu SAJOn syyskuun opintomatkalle Tanskaan

 

SAJOn opintomatka toteutetaan EuroSkills 2025 -kilpailujen yhteyteen Tanskaan 10.–12.9.2025. Matkan teemana on ”Ammatillisen koulutuksen huippuosaaminen – missä mennään?”. Odotettavissa on vierailu EuroSkills2025 -tapahtumassa Herningissä sekä SAJOn oma seminaari, jossa on hyviä puheenvuoroja ja keskusteluja niin huippuosaamisesta kuin muistakin ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista. Jäsenten väliseen verkostoitumiseen ja hyvinvointiamme tukevaan toimintaan on myös varattu aikaa.

 

Matkaohjelma, matkustus- ja majoitustiedot sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä. Sitova ilmoittautuminen 31.3. mennessä. Paikkoja on varattu 50, ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu heti!

 

SAJOn kesäseminaari pidetään poikkeuksellisesti kotimaassa. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä kutsuu sajolaiset Forssaan 12.–13.6. Seminaarin teemana on vastuullisuus ja tiedolla tulevaisuuteen. Merkatkaa päivät jo valmiiksi kalentereihinne. Kesäseminaarin ohjelma on valmistelussa, ja ilmoittautuminen seminaariin avautuu huhtikuussa.

 

 

Suositut virtuaalikahvit jatkuvat 

 

  • 21.3. klo 14–15.30, ajankohtaiskatsaus / Pekka Tauriainen
  • 11.4. klo 14–15.30, teemana pedagoginen johtaminen / Maria Sarkkinen ja Sanna Laihinen

 

Kalenterikutsut on lähetetty, ja loput teemat tarkentuvat myöhemmin. Tervetuloa mukaan! 

 

Tapahtumien päivitetty vuosikello on SAJOn Teamsissa.

 

 

Myös alueellisia kohtaamisia

 

SAJO tukee aluetapaamisia ja toivoo tätä kautta saatavan myös tietoa ajankohtaisista teemoista, joita tulisi nostaa esille virtuaalikahveilla ja muissa yhteisissä tapahtumissa.

 

Aluevastaavina toimivat:

  • Pohjois-Suomi (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu):
    Sirkku Purontaus, REDU
  • Pohjanmaa (Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa):
    Elina Seppä-Jokela, Kpedu
  • Keskinen Suomi (Keski-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme):
    Kirsi Nikali-Rauva, Sasky
  • Itä-Suomi (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala):
    Kirsi Pulkkinen, Ylä-Savon ammattiopisto YSAO
  • Lounais-Suomi (Satakunta, Varsinais-Suomi):
    Marleena Tuuri, Turun ammatti-instituutti TAI
  • Kaakkois-Suomi (Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Kymenlaakso):
    Riitta Moilanen, Saimaan ammattiopisto (Sampo)
  • Uusimaa:
    Merja Ahtikari, Suomen diakoniaopisto SDO

 

 

Jäsenrekisterin tiedot kuntoon

 

SAJOn toiminnasta tiedotetaan sähköposteilla ja tapahtumista laitetaan kalenterikutsu. Jos saat sähköpostisi mutkan kautta kollegalta tai et saa niitä ollenkaan, todennäköisesti yhteystiedoissasi on jotain korjattavaa. Myös jäsenrekisterin tieto työnantajasta, nimikkeestä ja osoitteesta ovat tärkeitä.

 

Jäsenrekisteriin ja jäsenmaksuihin liittyvät kysymykset sekä yhteystietojen muutokset voi lähettää osoitteeseen sajory[ät]sajory.fi tai suoraan terhi.lehmussaari[ät]sakury.net. Terhi hoitaa SAJOn jäsenrekisteriä.

 

Yhdistyksen uudet jäsenet hyväksyy SAJO ry:n hallitus. Hallituksen tulevat kevään 2025 kokoukset ovat 18.3., 8.4., 7.5. ja 11.6.

 

Kun tulee aika luopua jäsenyydestä, muista täyttää sähköinen eroilmoitus. Eroaminen tulee voimaan jäsenen haluamana ajankohtana, mutta aikaisintaan ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kuukauden alusta. Eläkkeelle siirtyvä voi halutessaan liittyä SAJOSenioreihin eroilmoituksen yhteydessä.

 

 

Viestitään aktiivisesti

 

  • SAJOn esitettä on uudistettu.

  • Sajolaisilla on työskentely- ja keskusteluympäristö SAKU ry:n Teamsissa (edellyttää Microsoftin s-postitiliä). Jos et ole saanut kutsua tai sinulla on liittymiseen liittyviä ongelmia, ota yhteys sajory[ät]sajory.fi.

  • WhatsAppissa käydään nopeaa, kepeää ja yhteisöllistä keskustelua. Sieltä saat myös nopeasti apua ja vinkkejä. Linkin saat Teamsista tai sihteeriltä.

  • Facebook

  • LinkedIn

  • S-postia SAJOlle: sajory[ät]sajory.fi

  • Hallituksen jäsenten yhteystiedot

 

 

Hallituksen puolesta,

 

Pekka Tauriainen
puheenjohtaja
rehtori, Varia
pekka.tauriainen[ät]vantaa.fi
050 3124 514

Tietoa Sajosta

Haluamme auttaa sinua menestymään ammatillisen koulutuksen johtajana tai asiantuntijana. Järjestämme tapahtumia ja opintomatkoja sekä luomme verkostoja osaamisesi ja hyvinvointisi tueksi. Meillä on edustus useissa opetusalan valtakunnallisissa työryhmissä, ja annamme koulutuspoliittisia lausuntoja. Valitsemme vuoden ammattikoulutuksen johtajan ja myönnämme ansiomerkkejä.
Tutustu toimintaan >

Liity jäseneksi!

Verkostoidu, vaikuta ja hyödynnä jäsenedut!
Lue jäseneduista ja liity mukaan >

Meitä on jo

sajolaista!

Kysy ja kommentoi!

Kun haluat kysyä jäsenyydestä tai keskustella muista yhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista: 
Ota yhteys hallitukseen >

Kurkkaa juhlajulkaisua

SAJO ry täytti 50 vuotta vuonna 2018. Vuosikymmeniä luotaavat Artti Antila, Anna Maria Jääskeläinen, Pentti Rauhala, Tuuli Romppainen ja Esa Toivonen. Nykypäivän näkökulmia valottavat Eija Alhojärvi, Olli-Pekka Heinonen, Maiju Korhonen, Teija Kunelius ja Seija Rasku. Tulevaisuuteen uskaltautuvat Mirja Hannula, Antti Maunu, Antti Seitamaa, Saija Sippola, Mika Tammilehto ja Ville Tuominen.
Tästä e-julkaisuun >

Jaa sivu: